Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. lokakuuta 2011

Thåström


Sven Jochim "Pimme" Eriksson Thåström, ruotsalainen artisti, joka tunnetaan paremmin pelkästään nimellään: Thåström.

Thåström on lahjakas sanoittaja, säveltäjä, laulaja ja muusikko. Hänen instrumenttejaan ovat kitara, keyboard ja huuliharppu. Hän on viisissäkymmenissä eikä voisi olla parempi.

Soolouransa ohella hänet tunnetaan punk bändi Ebba Grönin solistina. Ebba Grön on yksi Ruotsin tunnetuimmista yhtyeistä. Nyt Thåströmin musiikilliset tyylilajit punkin lisäksi ovat elektroninen musiikki, rock, hard rock ja industrial rock.

Viimeisin soololevy "Kärlek är för dom ("Rakkaus on heille") julkaistiin vuonna 2009 perjantai 13. päivä! Se on Thåströmin seitsemäs albumi ja lista ykkönen silloin. 2010 hänen levynsä on palkittu yhtenä vuoden parhaimmista albumeista. Palkittiinpa hänet myös sanoittaja kategoriassa.

Valitsin tämän laulun erityisesti sen lyriikan ja tunnelman takia. Se on voimakas ja todella hyvä. Ja hieman pelottavakin... Musiikkivideosta puuttuu osa mutta se löytyy live versiosta, joka on hitaampi versio, mutta aina vain paremempi. :)


Katso myös: Fan fan fan (det skulle va du)("Piru vie (sinun pitäisi olla se)"), Kärlek är för dom ("Rakkaus on heille"), KareninaOm black Jim ("Black Jimistä"), Balladen om briggen Blue Bird ("Balladi prikistä nimeltä Blue Bird"), En vacker död stad (live)("Kaunis kuollut kaupunki"), Keops pyramid ("Keopsin pyramidi"), Släpp aldrig in dom här("Älä ikinä päästä niitä tänne"), 800 Grader (live)("800 astetta")




Kan du inte byta ut ditt namn so byt planet
Du kan bli en stjärna som dom aldrig kan ta ner
Tänk att hänga högst däruppe titta ner på folk och le

Jag vill, du vill

En lycklig människa aldrig vet om på vem man slår
Han vet att spegeln är den bästa vän han nånsin får
Han tittar en gång till och John Wayne har blivit två

Jag vill, du vill

*Alla vill till himmlen och
Åka limousin förstås
Alla vill till himmlen, till himmlen*

Å Jesus gick på vattnet det e nåt visst med den idéen
Med två tomma händer byggde han sin månraket
En enkel man som du och jag fast med något bättre maneer

Jag vill, du vill

*Alla vill...*

Du köper din väg till himmlen
Betala kontant i himmlen
Du köper din väg till himmlen

Kan du inte byta ut ditt liv
Så byt kanal
Lyckan bytes ut lika lätt som ideal

*Alla vill...* 


KAIKKI TAHTOO TAIVAASEEN

Etkö voi vaihtaa nimeäsi, vaihda sitten planeettaa
Voit olla tähti jota he eivät koskaan pyty alas ottamaan
Ajattele: roikkua siellä korkealla katsoa ihmisiä alhaalla ja hymyillä

Minä tahdon, sinä tahdot

Onnellinen ihminen ei koskaan tiedä ketä hän lyö
Hän tietää peilin olevan parhain ystävä jonka ikinä saa
Hän katsoo vielä kerran ja John Wayne on kahdentunut

Minä tahdon, sinä tahdot

*Kaikki tahtoo taivaaseen ja
Tietysti limusiinilla ajelee
Kaikki tahtoo taivaaseen, taivaaseen*

O, Jeesus käveli vetten päällä, jotain itua siinä ideassa on
Kahdella tyhjällä kädellä hän rakensi kuurakettinsa
Yksinkertainen mies, kuten sinä ja minä, vain hieman parempikäytöksinen

Minä tahdon, sinä tahdot

*Kaikki tahtoo... *

Ostat tiesi taivaaseen
Maksat käteisellä taivaassa
Ostat tiesi taivaaseen

Etkö voi vaihtaa elämääsi, vaihda sitten kanavaa
Sitä voi vaihtaa yhtä helposti kuin esikuvaa

*Kaikki tahtoo... * (2x)

Taivaaseen, taivaaseen...

perjantai 3. joulukuuta 2010

Ville Pusa

Ville Pusa on Ruotsissa syntynyt suomenruotsalainen rock pop muusikko, sanoittaja, säveltäjä ja ruotsiksi laulava laulaja. Kiitos Helsingin Svenska Teaternin hän pääsi Hype- musikaaliprojektiin mukaan, mistä lähti hänen musiikillinen uransa niin laulajana musikaaleissa (mm. Hair, Grease ja Saturday Night Fever) kuin levylaulajanakin.

Pusan ura laulajana alkoi vuonna 1995 ja hänen ensimmäinen oma albuminsa "Elva steg" ("Yksitoista askelta") ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Hänen singlensä "Du"("Sinä") oli ensimmäinen suomalainen kappale MTV Nordicin  listaykkösenä. Ville Pusa tunnetaan myös säveltäjänä ja sanoittajana, joka työskentelee yhdessä tunnettujen suomalaisartistien kanssa. Jotkut kappaleistaan hän on säveltänyt Suomen Idolsia ja Euroviisuja varten.  Vaikka Pusan elämä on ollut rankkaa hänen vaimonsa kuoltua 26 vuoden iässä vuonna 2008, on hän jatkanut uraansa laulajana ja musikaalinäyttelijänä. Yksityiselämässään hän on 3-vuotiaan Dana tytön yksinhuoltaja. Kuitenkin elämä jatkuu ja Pusa on tavannut ihanan Riikka Pietilän, eikä hääkellojen kumina liene kaukana...

EN ÄNGEL FALLER NER
(säv. & san. Ville Pusa) 

Det finns så många saker jag vill säga dig
Saker som jag går och bär inom mig
Men hur ska jag någonsin nå dig och din värld

Jag klamrar mig fast och håller hårt, du glider ifrån
Du talar bara om dina drömmar du någon dag ska nå
Du ler och säger allt är bra, fast du gråter ändå

*Säg mig vem är du, säg mig vem är jag,
Vilken roll spelar du nu?
Det är så svårt att hitta ut när man lever ett liv som du
Allting som jag gör, allting som vi gjort
Åh, jag orkar inte mer
En ängel faller ner och hon vill bara ha mer*

Försöker springa, försöker att gå, men ändå
Vart du än vänder dig så finns det alltid någon som trycker på
Så när festen tagit slut, står du ensam kvar

Det finns så många saker jag vill säga dig...
 
*Säg mig vem är du...*
 
ENKELI PUTOAA

On niin paljon, mitä tahtoisin sanoa sinulle
Asioita, joita kannan sisälläin
Mutta kuinka voin koskaan tavoittaa sinut ja maailmaasi
 
Takerrun ja pidän lujasti kii, sinä liu'ut pois
Puhut vain unelmistasi, joihin aiot yltää jonain päivänä
Hymyilet ja sanot kaikki hyvin on, vaikka itket kuitenkin

*Sano kuka oot, sano kuka oon
Mitä roolia vedät nyt?
Ulos on vaikea löytää kun elää niin kuin sinä
Kaikki mitä teen, kaikki mitä teimme
oh, en jaksa enempää
Hän vain lisää haluaa ja enkeli putoaa*

Yrität juosta, yrität mennä, mutta kuitenkin
Minne ikinä käännyt on aina joku joka painostaa
Kun juhlat ovat ohi yksin jäät

On niin paljon, mitä tahtoisin sanoa sinulle...

*Sano kuka oot...*

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Nordman

Nordman on ruotsalainen kahden hengen folk-rock-pop yhtye, jonka laulaja on Håkan Hemiln ja  bändin toinen jäsen Mats Wester soittaa avainviulua. Heidän hittejään ovat "Be mig" ("Pyydä minua (niin jään)"), "Det sista du ser" ("Viimeinen mitä näet")ja Suomessa tunnetuin lienee "Vandraren" ("Vaeltaja").

Tänä vuonna Nordman julkaisi kahdeksannen levynsä "Korsväg" ("Tienristeys").

Nordman on nimensä mukaisesti pohjolanmiesten bändi viikinkityylisine ulkonäköineen, asuineen ja  riikinruotsin kielineen. Samantyylinen on suomalainen Pohjannaula -yhtye.

Katso myös: "Främlingen" ("Muukalaien"), "Ödet var min väg" ("Kohtalo oli tieni"), "På mossen"("Suolla"),"Vill ha mer" ("Tahdon enemmän"), "Du behöver" ("Sinä tarvitset"), "Laglöst land" ("Maa vailla lakeja").


VANDRAREN
(Mats Wester/Py Bäckman)
Vandraren har ingenstans att gå,
När han kommit fram till slutet.
Månen färgar alla skuggor blå,
Han är ensam kvar där ute.
Långt där borta från en enslig gård,
Lyser värmen ut i natten.
Väcker hungern i hans frusna kropp,
Som har levt på luft och vatten.

*Det gör ont, men gå ändå,
Du kan alltid vända om.
Det gör ont, men gå ända,
Du är här och kom hit som en vandrare. *

Klockan ringer för en ensam själ,
Den har lånat röst av döden.
Vill den illa eller vill den väl,
När den räknar våra öden.
Sluta tänka det är svårt ändå,
Du får ta en dag i taget.
Vandraren har ingenstans att gå,
Om han går vid sista slaget.

*Det gör ont, men gå ändå... *


VAELTAJA
Vaeltajalla ei ole paikkaa jonne mennä
Kun hän on päässyt perille
Kuu värjää varjot sinisiksi
Hän on yksin ulkona
Kaukaa yksinäiseltä pihalta
Loistaa lämpö yöhön
Herättää nälän kylmettyneessä ruumiissaan
Joka on elänyt ilmalla ja vedellä

*Tekee kipeää, mutta jatka vaan
Voit aina kääntyä takaisin
Tekee kipeää, mutta jatka vaan
Olet täällä ja tullut tänne kuin vaeltaja"

Yksinäiselle sielulle lyö kello
Joka on lainannut kuoleman ääntä
Hyvää vaiko pahaa se tahtoo
Kun se laskee kohtaloitamme
Älä ajattele sen olevan vaikeaa
Saat edetä päivän kerrallaan
Vaeltajalla ei ole paikkaa jonne mennä
Jos hän käy viimeistä kamppailuaan 

*Tekee kipeää, muutta jatka vaan...*